Giacomo Agostini
| Giacomo Agostini | |
|---|---|
.jpg) Giacomo Agostini vuonna 1968 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | [1] |
| Kansalaisuus |
 Italia |
| Uratiedot | |
| Aktiiviura | 1964–1977 |
| Pyörä(t) | Morini, MV Agusta, Yamaha, Suzuki |
| Ensimmäinen GP-startti | Länsi-Saksan TT-ajot 1964 (250cc) |
| Ensimmäinen GP-voitto | Länsi-Saksan TT-ajot 1965 (350cc) |
| Viimeinen GP-voitto | Länsi-Saksan TT-ajot 1976 (500cc) |
| Viimeinen GP-startti | Britannian TT-ajot 1977 (350cc) |
| Tilastot | |
| GP-startit | 194 |
| Maailmanmestaruudet | 15 (8 500cc 1966–1972, 1975 ja 7 350cc 1968–1974) |
| Voitot | 122 |
| Palkintopallisijat | 159 |
| Paalupaikat* | 9 |
|
*Vuodesta 1974 lähtien |
|
| Nopeimmat kierrokset | 117 |
| MM-pisteet | 1496 |
Giacomo Agostini (s. 16. kesäkuuta 1942 Brescia, Italia) on italialainen ratamoottoripyöräilijä.
Agostini, jonka uran parhaimmat vuodet sijoittuivat 1960- ja 1970-luvuille, on kaikkien aikojen menestynein ratamoottoripyöräilijä. Suurimman osan urastaan MV Agustalla ajanut Agostini voitti viisitoista maailmanmestaruutta, joista kahdeksan 500-kuutioisissa ja seitsemän 350-kuutioisissa. Mansaaren ajot hän voitti kaksitoista kertaa, ja yksittäisten GP-kilpailujen voittoja hän saavutti peräti 122.[2]
Uransa viimeiset huippuvuodet Agostini ajoi Yamahalla, ja myöhemmin hän toimi Yamahan tallipäällikkönä.[2]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Agostini syntyi Bresciassa vuonna 1942 varakkaaseen perheeseen. Hän halusi jo pienenä päästä kilpailemaan moottoripyörillä, mutta hänen vanhempansa eivät hyväksyneet tätä.[2] Tuohon aikaan lajissa sattui erittäin paljon onnettomuuksia, kuten hieman sen jälkeenkin. Agostini huijasi heitä pyytäen luvan pyöräkilpailuihin, minkä vanhemmat ymmärsivät polkupyöräilyksi.[3] Agostini aloitti uransa kilpaillen ensiksi ylämäkiajokilpailuissa, mutta siirtyi myöhemmin junioreiden ratamoottoripyöräilykilpailuihin.
Agostini teki vaikutuksen Alfonso Moriniin. Kun Tarquinio Provini siirtyi hänen tallistaan Benellille, Agostini oli epäilemättä se, joka tuli ottamaan hänen paikkansa tallissa 250-kuutioisten huippunopealla moottoripyörällä.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Morini
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]"Ago" debytoi MM-tasolla 250-kuutioisten Länsi-Saksan GP:ssä 1964. Hän sijoittui Morinillaan kilpailussa neljänneksi, 35 sekuntia voittajaa Phil Readia jäljessä. Kolmanteen sijaan italialaisella oli matkaa vain 5 sekuntia, mutta viimeisen palkintosijan peri Mike Duff. Ago sai pisteitä myös myöhemmin kaudella järjestetystä Italia GP:stä, jossa hän sijoittui taas neljänneksi, jääden 23 sekuntia tuonkin kilpailun voittaneesta Readista. Kolmanneksi sijoittuneeseen Jim Redmaniin jäi tällä kertaa eroa kuitenkin 13 sekuntia. Agon lopullinen murtautuminen huipulle tapahtui hänen voittaessa samana vuonna Italian 250-kuutioisten mestaruuden, mikä riitti kiinnittämään hänen MV Agustan tehdastalliin maailmanmestari Mike Hailwoodin rinnalle.[2]
MV Agusta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraavalla kaudella Ago osallistui vain 500- ja 350-kuutioisten maailmanmestaruusosakilpailuihin, eikä kilpaillut MM-tasolla enää missään muussa luokassa. Nuori italialainen tarjosi tallikaverilleen Hailwoodin tasaisen vastuksen, tuloksena hopeat molemmissa luokissa, tosin 350-kuutioisissa mestaruuden vei Jim Redman. Kauden jälkeen Hailwood jätti Agustan ja siirtyi Hondan tehdastalliin.
Agostini nousi näin seuraavaksi kaudeksi tallinsa ehdottomaksi ykköskuljettajaksi. Kuten kaudella 1965, niin myös seuraavallakin kaudella mestaruus oli Agon ja Hailwoodin välinen asia. Ennen viimeistä osakilpailua, italialainen johti heidän 500-kuutioisissa käymäänsä taistelua pistein 34–30, mikä riitti viemään ratkaisun viimeiseen kilpailuun Italian Monzaan. Hailwoodin kuitenkin jouduttua keskeyttämään, Ago ajoi voittoon kotiyleisönsä edessä. Koska kauden yhdeksästä kilpailusta viisi parasta laskettiin mukaan loppupisteisiin, Agon lopullinen pistemäärä oli 36. Mestaruutensa Ago uusi seuraavana vuonna 58–52. Tosin kauden kymmenestä osakilpailusta laskettiin loppupisteisiin kuusi parasta osakilpailua, minkä jälkeen tilanne oli Agon ja Hailwoodin välillä 46–46. Italialainen sai kuitenkin mestaruuden itselleen, koska hänellä oli enemmän pisteitä, kaikki kilpailut mukaan lukien.
Kun Hailwood lopetti moottoripyöräilyn ja siirtyi Formula 1 -sarjaan, Agostinista tuli lajin yksinvaltias. Jo heti ensimmäisellä kaudella Ago voitti sekä 500- että 350-kuutioisten MM-sarjojen kaikki osakilpailut ja yhteensä 17 kilpailua molemmat luokat mukaan lukien. Voittoputki jatkui seuraavankin vuoden puolelle, jolloin voittoja tuli yhteensä 18. Kaikkiaan Ago voitti siis 35 MM-sarjan kilpailua peräkkäin. Kyseessä on lajin ylivoimainen ennätys.
500-kuutioisten mestaruusputki Agolla jatkui vuoteen 1972 ja 350-kuutioissa vuoteen 1974 saakka. Vuonna 1971 Agostini sai itselleen kenties hänen uransa huippuhetkien kovimman kilpakumppanin, Jarno Saarisen. Saarinen herätti Agostinin huomion viimeistään Suomen TT-ajoissa samana vuonna, missä Saarinen yritti koko ajan aggressiivisesti päästä hänestä ohi. Kilpailun jälkeen Ago kertoi "Saarisen olleen hulluin kuljettaja minkä hän oli ikinä nähnyt yrittäneen päästä hänestä ohi, sillä yritti sitä mahdottomistakin paikoista ja vielä aivan täysillä". Saarisen "hulluus" oli kuitenkin peräisin suomalaisen menestyksekkäistä jääratakilpailuista, joiden kautta hän oppi ajotyylinsä.lähde?
Kauden 1973 Agostini aloitti huonosti. Hän joutui keskeyttämään kauden alkupuolella lähes kaikki kilpailut, joihin hän osallistui, kun taas Saarinen voitti 500- ja 250-kuutioisissa viisi kuudesta kauden ensimmäisestä osakilpailusta ja johti molempia luokkia selvästi, ennen kohtalokasta 250-kuutioisten Italian GP:tään, jossa hän kuoli samassa onnettomuudessa Renzo Pasolinin kanssa. Agostinin kerrottiin itkeneen varikolla kuultuaan tapahtuneesta. Myöhemmin kaudella Ago ryhdistäytyi, voitti pronssia 500- ja mestaruuden 350-kuutioisissa. Kauden päätteeksi hän kuitenkin hylkäsi MV Agustan.lähde?
Yamaha
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Siirryttyään Yamahalle kaudeksi 1974 Agosta tuli ennen kauden alkua historian toinen eurooppalainen (Jarno Saarinen oli ensimmäinen) Daytona 200 -ajojen voittaja. Agostini jäi kuitenkin 500-kuutioisissa neljänneksi. Hän korjasi tilanteen 350-kuutioissa, jossa hän voitti mestaruuden. Seuraavalla kaudella hän onnistui viimein palaamaan vielä kerran 500-kuutioisten maailmanmestaruuden. Agostini lopetti uransa 1977. Hän toimi myöhemmin vielä Yamahan tallipäällikkönä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Brockhaus Enzyklopädie (BNF [1], verkkoversio). Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ a b c d Giacomo Agostini © 2011 AMA Motorcycle Hall of Fame
- ↑ Agostini Interview Vintage Bike
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Giacomo Agostini Wikimedia Commonsissa
1949: Freddie Frith | 1950: Bob Foster | 1951: Geoff Duke | 1952: Geoff Duke | 1953: Fergus Anderson | 1954: Fergus Anderson | 1955: Bill Lomas | 1956: Bill Lomas | 1957: Keith Campbell | 1958: John Surtees | 1959: John Surtees | 1960: John Surtees | 1961: Gary Hocking | 1962: Jim Redman | 1963: Jim Redman | 1964: Jim Redman | 1965: Jim Redman | 1966: Mike Hailwood | 1967: Mike Hailwood | 1968: Giacomo Agostini | 1969: Giacomo Agostini | 1970: Giacomo Agostini | 1971: Giacomo Agostini | 1972: Giacomo Agostini | 1973: Giacomo Agostini | 1974: Giacomo Agostini | 1975: Johnny Cecotto | 1976: Walter Villa | 1977: Takazumi Katayama | 1978: Kork Ballington | 1979: Kork Ballington | 1980: Jon Ekerold | 1981: Anton Mang | 1982: Anton Mang |
| ||||||||||||||
